Virtuaalitalli Yatmor on vuonna 2007, 28.01 perustettu 17 karsinainen, kotoisa ja rauhallinen tila Iso-Britannian kauniissa maalaismaisemassa niittyjen ja metsien laitamilla. Tallin pihapiiristä löytyy 10 tarhaa, neljä rehevää laidunta, kaksi harjauspuomia, lantala sekä turvevarasto. Ratsastukseen tilat ovat mitä loistavimmat. Valaistu ratsastuskenttä sekä suuri valoisa maneesi, unohtamattakaan pitkiä laukkasuoria, metsän siimeksissä kulkevia polkuja, järven rannalla kulkevaa hiekkarantaa sekä suuria tasaisia niittyjä maastoiluja varten. Tämä se vasta oikeaa hevoselämää onkin !
Yatmorin kasvatustoiminta on laajentunut alkuvaiheista melko reilusti. Kasvatamme nykypäivinäkin vielä puhdasrotuisia welsh mountaineja, mutta tällä kertaa estepainotteisten lisäksi myös koulupainotteisia welsh mountaineja. Pyrin valitsemaan vanhemmat entistä huolellisemmin ja pyrin välttämään hyvin epätasaisia sukuja - vanhempien yhteensopivuus on tärkeämpää. Käytimme kasvattajanimenä alkuliitettä Y.M, jonka nimiin kasvatteja syntyi kahdeksan kappaletta. Nykyään käytössämme tosin on VRL'n hyväksymä loppuliite of Yatmor. Lisää kasvatuksesta voit lukea kasvatus-sivulta, jossa selitetään periaatteemme laidasta laitaan huomattavasti yksityiskohtaisemmin.
Kilpailutoiminta kulkee edelleen kasvatustoiminnan rinnalla. Kilpailuja pyritään järjestämään kuitenkin jonkin verran, kuukausittain vähintäänkin kaksi kilpailua, jotta tämä toimintamuoto pysyisi kannattavana. Pyrimme järjestämään kilpailuja monessa eri lajissa, jotta mahdollisimman moni ratsukko voisi kilpailla juuri siinä "oikeassa" lajissa. Ne toimivat pääosin alaisten kilpailuiden parissa.
Terveisin tallin ylläpitäjä, Judith ( panch. ) (VRL-5024, CeRi)
|
Päivitetty viimeksi 13.10.2008.
Äänestä meitä VRL'n tallilistalla ylöspäin. |
Jasmine Lane Huvitus Arona Weldway Korpikuja Koulutuskeskus Tumpela |