Tallista

Tallirakennus ja alueet   »   Historia   »   Tallipäiväkirja

Tallirakennus ja alueet

Ingefära sijaitsee rauhallisen maantien varrella noin 4km päässä lähimmästä kaupungista. Tilalle pääsee myös helposti linja-autolla. Suurehko keltainen päärakennus ja jykevä kivitalli erottuvat jo kaukaa peltojen takaa. Tallialueen jälkeen alkaa kaunis sekametsä, missä lukuisat polut risteilevät muodostaen eripituisia maastolenkkejä. Parkkipaikat löytyvät päärakennuksen takaa, tilaa parkkipaikalla on muutamille henkilöautoille ja tarpeen tullen voi autoja parkkeerata myös tien laitaan tai pellolle. Tallipihassa huomio kiinnittyy ensimmäisenä vanhaan, kauniiseen kaivoon, joka seisoo keskellä tallipihaa. Sen vieressä vasemmalla on pieni tarha, missä tallin ponit ulkoilevat ja ottavat rapsutuksia vastaan. Talli löytyy toiselta puolelta kaivoa.

Kuten sanottu, talli on vanha kymmenenpaikkainen kivitalli. Tallista sisältä löytyy karsinoiden lisäksi pesukarsina, satulahuone ja rehuvarasto. Kaikki karsinat ovat puoliksi puuta ja puoliksi kalteria. Karsinoissa on kaksiosaiset ovet ja yläosan ollessa auki hevoset pääsevät tutkailemaan tallikäytävää. Jokaisesta karsinasta löytyy muovinen ruokakuppi, vesiautomaatti ja suolakivi. Kuivikkeena karsinoissa käytetään turvetta. Satulahuoneesta löytyy jokaista karsinaa vastaava kaappi, missä säilytetään kaikki hevosen varusteet. Näin satulat, suitset, harjat, suojat, loimet ja muut löytävät helposti paikoilleen. Satulahuoneessa on myös lukollinen lääkekaappi.

Ingefäran pihalla on 40m x 80m kokoinen kenttä. Kenttä on aidattu ja valaistu. Kentän laidalla on katos, missä säilytetään tallin estekalustoa. Kentän laidalla on myös pieni katsomo. Ingefärassa ei ole maneesia eli kenttä on käytössä ympäri vuoden. Suurin osa toiminnastamme on kuitenkin maastoretkien tarjoamista lyhyistä retkistä kunnon vaelluksiin. Läheisestä metsästä löytyy paljon pieniä polkuja, joista muodostuu eri pituisia lenkkejä. Mahdollisuuksia löytyy rauhallisesta lönköttelystä, maastoesteisiin, jotka on suurimmaksi osin polun yli kaatuneita puunrunkoja. Metsästä löytyy myös pieni lampi, missä on mahdollisuus hevosen uittamiseen. Kaikki käytetyt polut on todettu turvallisiksi ja kartta yleisimmistä poluista löytyy tallin ilmoitustaululta. Osa maastolenkeistä on myös viitoitettu, joten eksymisen vaaraa itsenäisessäkään maastoilussa ei ole.

Ingefäran tarhat sijaitsevat kentän takana lukuun ottamatta pihatarhaa. Tarhoja on tällä hetkellä 6, joista kaksi on isompia ja neljä pieniä. Kaikki tarhat on aidattu paksuilla lankuilla, kuten kenttäkin. Isommissa tarhoissa on pienet vesilammikot sekä juoma-astiat, pienissä tarhoissa on vesiautomaatit. Ingefäraa ympäröivät pellot, joista saadaan ruoka talin hevosille. Osaa pelloista käytetään kesäisin laitumena ja myös muut kuin tallin asukkaat ovat tervetulleita viettämään kesälomaa Ingefäraan.

Historia

Ingefäran avajaiset olivat virallisesti 24.10.2007. Vaikka talli nykyisessä toiminnassaan onkin vielä nuori, paikan historia ulottuu silti pitkälle. Päärakennus on rakennettu jo 1800-luvun lopulla, jolloin se toimi korkeatasoisena majatalona. Päärakennuksen alakerrassa oli kievari, joka nyt on kunnostettu keittiöksi ja oleskelutilaksi, yläkerrasta löytyy majoitustilat. Vuoden 2006 aikana päärakennus remontoitiin nykyaikaiseksi, mutta alakerran kiviseinät ja muutamat vanhat kalusteet ovat muistona rakennuksen historiasta. Pihan kivitalliin majoitettiin matkalaisten hevosia.

1900-luvun alussa tila vaihtoi omistajaa ja toiminta muuttui majatalosta maatilaksi. Paikalle rakennettiin navetta ja sikala, tilan ympärille kylvettiin peltoja. Kymmenen vuotta myöhemmin salama iski sikalan takana silloin olleeseen isoon mäntyyn ja sikala paloi. Navetta, joka oli lähellä sikalaa meni myös suhteellisen huonoon kuntoon. Vuonna 1950, kun tilan silloinen omistaja kuoli, tila jäi autioksi. Pari vuotta sitten, tila kunnostettiin, navetta purettiin ja talliin sekä päärakennukseen asennettiin juokseva vesi ja sähkö. Talli remontoitiin myös nykyisten vaatimusten mukaiseksi, jotta hevosilla olisi mahdollisimman mukavat olot.

Vuoden 2007 keväällä pitkän etsimisen jälkeen tallin omistaja, Santha Teder osti tilan ja alkoi kunnostamaan sitä vielä enemmän itselleen sopivaksi. Syksyllä 2007 varsinainen toiminta pääsi vihdoin alkamaan.

Ulkoasu © Santha   »   Kuvat © Nick Beitner