Ingefära (suom. Inkivääri) on pieni virtuaalinen talli, mistä löytyy koti kymmenelle hevoselle ja ponille. Lisäksi talli ottaa ylimääräisiä asukkaita kesäisin kesälaitumille. Kauraturpien seurana tallilla pyörii myös lampaita ja mitä olisikaan talli ilman tallikoiria ja tallikissoja.
Ingefäran toiminta on keskittynyt tarjoamaan leppoisia maastoretkiä läheisen matkailukeskuksen asiakkaille sekä tietysti muille paikalle eksyneille. Lisäksi tallilla järjestetään elämysviikonloppuja, joissa tallielämästä kiinnostuneet pääsevät viikonlopuksi tutustumaan tallitöihin, hoitamaan hevosia ja tietenkin ratsastamaan. Ingefära on painottunut tarinatoimintaan ja tallin esittelystä löytyykin päiväkirja, mistä voit lukea tarinoita tallin tapahtumista.
Ingefära aloittelee vasta taivaltaan, joka toivottavasti saa jatkua pitkään. Toivotamme kaikki kävijät tervetulleiksi ja tutkimaan paikkoja. |
Päivitykset:
Jotenkin tuntuu, että olen täysin jumissa tämän tallin kanssa.. En saa mitään ideoita tällä hetkellä tuohon vaeltamiseen, joten toiminta on lähinnä hevosten kisailua ja sellaista. On hassua huomata, miten paljon on oikeastaan kiintynyt noihin hevosiin. Ingefäran kaikki kaviokkaat (ja Ansku tietenkin) on omalla tavalllaan todella tärkeitä, mutta oma suosikkini on tällä hetkellä Reetta, jonka kanssa alku on lähtenyt todella mukavasti käyntiin. Neitin varsa syntyi vihdoin eilen, terveenä ja hyvin paljon emänsä näköisenä. Tammavarsahan siitä tuli ja nimiehdotuksia yritetään kovasti pohtia.. Ingefära on vietellyt melkoista hiljaiseloa tässä viimeaikoina. Syynä on ollut milloin mitäkin innostuksen puutteesta ja ideattomuudesta koulukiireisiin ja teknisiin ongelmiin. Lisäksi toinen tallini on vienyt viime aikoina suurimman osan nettiajastani, mutta nyt alkaa sekin olemaan valmis kulkemaan omalla painollaan. Kevään 2008 tavoitteena on saada Ingefäran vaellustoimintaa hieman selkeämmäksi ja itseäni inspiroivaksi, joten seuraavaa vaellusta saa odotella ainakin ensi kesään ellen mitään ultimatemasterplania saa hetkessä kehiteltyä. Myös Ingefäran ennsimmäinen kasvatti on syntynyt. Mystin kaunis orivarsa sai nimekseen Marrone ING ja herralle on löytynytkin uusi koti jo toisaalla. Neitinkin varsominen lähestyy ja uskoisinkin tamman varsan syntyvän viikonlopun aikana viimeistään.. Saa nähdä, onko Neitin varsominen yhtä hermostuttava ja jännittävä tapahtuma kuin Mystin kanssa. 19. päivän illasta voi muuten lukea lisää Mystin päiväkirjasta.. Ingefära pääsi hostiin hiirula.net domainille. Mitään suuria muutoksia osoitteen vaihtumisen lisäksi ei kuitenkaan tapahdu. Suunnitelmissa olisi kuitenkin aloittaa vuosi 2008 ulkoasunvaihdoksella, jos siihen mennessä saan jotain taiteiltua. Tallille ilmestyi loman aikana myös suloinen issikkatamma Reetta, jota voi käydä rapsuttelemassa asukkaat-linkin kautta. Kolmansien KRJ:n alaisten kilpailuiden luokat täyttyivät hujauksessa ja sain tuloksetkin arvottua jo tänään.. Tulevaisuudessa suunnitelmissa ainakin ERJ ja WRJ kilpailut. Muuta -sivulle lisätty linkkilista, jonne voi tallinsa ilmoittaa vieraskirjan kautta (: Ingefära viettelee joulukuun ajan lomaa ja päivityksiä on sen takia harvemmin! ERJ-kisoihin mahtuu vielä osallistujia, Neitin ja Mystin kisakalenterit päivitetty. Johan se on kumma, että kaikki aika tuntuu aktoavan näin enne joulua jonnekin ihan muualle kuin virtuaalihevosten pariin, joten elämä täällä Ingefärassa on soljunut rauhallista tahtia eteenpäin. Mitään suurempaa päivitystä ei nytkään ole luvassa, vähän kuulumisia kirjoittelin hevosten (ja Anskun) päiväkirjoihin ja lähetin sekä KRJ:n että ERJ:n alaisten kisojen anomukset menemään. Valmennusviikonloppu sujui mukavasti ja nyt kummankin valmennuksen sivuilta löytyy kommentit. Tallille sunnuntaina saapunut Aika-Tyttö eli Tytti on kotiutunut hyvin ja tällä hetkellä tamma tekeekin tuttavuutta tallin muiden tammojen kanssa viereisissä tarhoissa. Tallille on muuttanut myös pieni collienpentu TuuHa's Adela, jonka lempinimestä olemme Ritan kanssa päässeet kinastelemaan. Saa nähdä alkaako pentu tottelemaan nimeä Anni, Ami vai kenties ihan Adela :) Suunnitteila jouluvaellus ja ehkäpä jotain pientä joulujuhlaa. Vielä KRJ kisoissa tilaa! Taas on unohtunut kirjoitella tähän etusivulle päivityksiä. Eläinlääkäri kävi vähänaikaa sitten tallilla ja totesi, että Mysti tosiaan on kantavana. Pienellä jännityksellä odotellaan jo, minkälainen varsa maailmaan putkahtaa tammikuussa. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin. KaKaRalaisten koluvalmennuksen kommentit myös tulleet ja huomenna sitten estevalmennus. Myös KRJ kisoihin on osallistujia tullut mukavasti. Huomenna tallille muuttaa uusi suokkitamma Aika-Tyttö, jonka saapumista odottelemme innolla. Ensimmäinen osallistuja KaKaRalaisten valmennukseen! Muutkin osallistumaan nyt ahkerasti, ettei Cidetor joudu yksin olemaan. Lisäksi anottu KRJ'n alaiset kisat marraskuulle. Tallipäiväkirjaan ilmestyi myös lyhyt teksti vaelluksesta. Lisäksi yhdestä karsinasta kurkkii uusi suomenhevostamma Kulmapellon Neiti Yökukkuja eli Neiti! Vaellus sujui mukavissa merkeissä pienellä porukalla, eikä mitään suurempia haavereita tapahtunut. Torstai-iltana juhlittiin retkeilymajalla Santhan syntymäpäiviä ja kummitusjuttujakin kerrottiin yöhön asti. Seuraava vaellus järjestetään ehkäpä pikkujouluhengessä (: Ihanaa ihmiset, vaellukselle on tullut jo kaksi osallistujaa ja vielä kaksi paikkaa on vapaana. Suunnitelmissa on nyt ollut valmennusviikonlopun järjestäminen, jolloin valmentautumaan pääsisi niin koulu kuin esteratsastuksessakin, mutta siitä lisää sitten, kun tapahtuma on suunniteltu valmiiksi. Kuten Mystin päiväkirjastakin voi lukea, oli tamma tapaamassa erästä herrasmiesoria ja mahdollisesti tammikuun tienoilla syntyy tallin ensimmäinen varsa :) Voiko oikeasti olla näin vaikeaa muistaa aina välillä päivityksen yhteydessä kirjoittaa tähän etusivullekin päivityksistä. Tallilla asuu parhaillaan neljä hevosta, joista uusin on ihastuttava trakehner ruuna Simo. Ensimmäinen vaelluskin lähestyy ja kohta alamme ottaa vastaan ilmoittautumisia. Lisäksi tallilla asustelee myös uusi kisaponini Rosse, joka muuttaa muualle yksityistalliin kuitenkin pian. Uusi päivitys tallipäiväkirjaan. Melkein viikko sitten tallille saapunut ja nyt jo hyvin kotiutunut Nepa sai tänään seuraa, kun kaunis welsh c tamma Dana saapui tallille. |
Yhteistyössä: |